Bio
Terve Iskä, kerro kuka olet, mistä tulet ja mitä täällä teet?
Mä oon se kiltti poika naapurista joka eksyi tuhmalle alalle sille tielle jääden. Laitoin oman firman pystyyn ja tuotteistan alaa hieman siinä ohessa. Tarkoitus olisi alkaa tuottaa laadukasta
aikuisviihdettä huumorilla maustettuna. Tuottaminen vaatii rahaa ja aikaa joten alkumetreillä ollaan. Asun tuusulassa ja mulla on kolme koiraa joiden kanssa käyn metsällä.
Toivotaan että ihmiset tykkää siitä mitä saan aikaan jotta mielenkiinto säilyy tulevaisuudessakin.
Aloitellaan ihan perus kysymyksillä eli...
Kuinka päädyit alalle?
-Mua kyseltin jo alalle muutamia vuosia sitten. Aluksi masterin hommiin veronica studiolle ja myöhemmin elokuvien pariin. Siinä oli pientä yritystä mutta varsinainen kipinä lähti kun tein
ensimmäisen leffan Ginan kanssa.
Jäin koukkuun heti ja kameran edessä esiintyminen selvästi mun juttu:)
Sulle on kertyny tota lihaa luiden päälle ni kauanko olet treenannut ja mitä kaikkea?
-Aloitin ampumaan ihan pienenä poikana ja kivääri oli sen verran painava että joutu mennä salille pitääkseen tykin ylhäällä. Ampuminen jäi armeijan jälkeen taustalle mutta puntin veivaamisesta
oli jo tullut elämäntapa kaikkine kieroine ruokavalioineen. Kyllä 15 vuoden treeni jättää väkisin jälkensä vaikka touhu on tullut aloitettua pohjilta muutamaan otteeseen loukkaantumisien takia.
Klassinen kysymys, minkä kokoisella työkalulla painat hommia?
-Kyllä se ainakin ylittää neuvolamitan 15cm. Sanontahan menee mitä isompi naula sen raskaampi vasara.
Saako miesnäyttelijät palkkaa?
-Kyllä ainakin tähän asti olen veloittanu suorituksista ellei niihin sitten ole liittynyt jotai yhteistyö kytkyjä.
Tienaatko sitte paljon?
-No just niin paljon ku jaksaa painaa duunia;) Yleensä lisätulot tuovat mukana lisää menoja..
Mitä teet siviiliammattina?
-Tällä hetkellä teen rakennustöitä omalla toiminimellä, sekä hitsaamista yms raudan kanssa painimista.
Onko tullut paljon faneja ja millaista palautetta yleensä saat?
-Kyllä on muutamia faneja kertyny matkan varrelta, samaa porukkaa joka kattoo kummeleita. Palaute mitä tulee on pääasiassa positiivista ja negatiivinen palaute johtuu yleensä ihmisten kateudesta
missä suomalaiset kunnostautuvat todella hyvin. Löytyy myös vanhoillista ja suppeaa porukkaa. Onneks mulla on nii nätti hymy et mummotki sulaa.
Jos mielii alalle niin miten neuvoisit aloittamaan?
-Ottamalla muhun yhteyttä tietenki!! Rekrystä neuvojen mukaan sähköpostia tulemaan ni varmasti lähtee homma pyörimään. Mulle kertynyt kytkyjä joka suuntaan, jos mulla ei ole tarjota duunia niin
jollain on aina projektia käynnissä.